Kun mieli luo harhoja

Image by Freepik

Olen huomannut itsessäni erään ilmiön: mieleni on kuin vanha, yli-innokas arkistonhoitaja, joka tonkii menneitä tapahtumia ja yrittää löytää kaavoja, jotta voisi ennustaa tulevaisuuden. Se on varovainen, kenties liiankin, eikä se aina ymmärrä, että maailma muuttuu. Mielen logiikka on yksinkertainen: "Jos tämä tapahtui aiemmin, sen täytyy tapahtua taas."

Mutta entä jos ei tapahdukaan?

Pelkojen perintö

Esiesivanhempiemme aivot oli viritetty selviytymistilaan. Heidän piti tietää, mikä marja on myrkyllinen, kuka voi olla vihollinen ja miten varmistaa, että huomenna on ruokaa. Heidän kysymyksensä olivat suoraviivaisia: "Voinko syödä tämän? Satuttaako tuo ihminen minua? Onko minulla tarpeeksi ruokaa selviytyä?" Peruskysymyksiä, jotka pyörivät edelleen syvällä hermostossamme.

Nykyihmiselle uhkat eivät ole enää samoja. Harva meistä joutuu pakenemaan sapelihammastiikeriä, mutta sama alkukantainen mekanismi aktivoituu, kun odotamme pomon kanssa keskustelua, pelkäämme rakkaamme etäisyyttä tai tunnemme olomme ulkopuoliseksi ryhmässä. Mielemme tulkitsee sosiaalisen hylätyksi tulemisen selviytymisuhaksi, ja kyllä, se sattuu. Tutkimukset osoittavat, että aivomme kokevat emotionaalisen kivun samalla tavoin kuin fyysisen kivun. Ei siis ihme, että yritämme vältellä sitä viimeiseen asti.

Harhakuva todellisuudesta

Mieli ei ole vain varoittava kello, se on myös tarinankertoja. Jos joku ei vastaa viestiimme heti, mielellä on valmiina draamankaari: "Hän on vihainen. Olen tehnyt jotain väärin. Hän ei arvosta minua."

Mutta entä jos hän vain unohti? Tai on kiireinen? Tai lukee viestin ja aikoo vastata myöhemmin?

Kun oletamme jotain, otamme muistikuvia menneestä, heitämme sekaan ripauksen tunteitamme ja välitämme sen totena. Mutta tämä on harhaa. Ja juuri tämä harha voi ohjata meitä tekemään vääriä johtopäätöksiä ja välttämään tilanteita, jotka voisivat avata meille uusia mahdollisuuksia.

Tilaa reaktiolle

Kun tunnen jonkin triggeröivän minua – olkoon se kiukun pistos, hylätyksi tulemisen pelko tai jännitys ennen uutta tilannetta – yritän muistuttaa itselleni eräästä tärkeästä asiasta:

Sillä on eroa, mitä tunnen ja miten reagoin.

On hetki, aivan pienenpieni tila – kuin tauko nuotin jälkeen – jossa voin valita. Voin antaa vanhan ohjelmointini johdattaa minut automaattiseen reaktioon, tai voin pysähtyä ja katsoa tilannetta eri kulmasta.

Kun huomaan ajattelevani: "Tämä ihminen ei arvosta minua", voin pysähtyä ja kysyä: "Miten voin olla varma tästä? Mikä muu voisi olla totta?"

Kun kehoni jännittyy ennen kohtaamista, voin hengittää ja muistaa: "Tämä on vain mieleni ennakointia. Tätä hetkeä ei ole tapahtunut ennen."

Älä oleta, vaan luo tämä hetki

Me emme voi estää mielemme oletuksia, mutta voimme alkaa kyseenalaistaa niitä. Tiedostaminen on ensimmäinen askel. Kun huomaamme, että ajatuksemme ovat vain yksi mahdollinen tarina, voimme valita, uskommeko siihen vai päästämme siitä irti.

Elämä ei ole ennalta määritelty kaava. Jokainen hetki on uusi. Ja kun oivallamme, ettei mikään ole kiveen hakattua, avaamme itsemme mahdollisuuksille, joita emme edes osanneet kuvitella.

Joten kysyn sinulta: Mistä oletuksista sinä voisit päästää irti tänään?