Valmet Automotiven HR-tiimi harjoitteli vuorovaikutusta täysin uudella tavalla
- Mikael Hyykoski
- 26.8.2024
- 2 min käytetty lukemiseen

Yhteistyössä Valmet Automotiven HR-tiimi ja Yhteysvoimala toteuttivat kehittämishankkeen, jonka tarkoituksena oli tiimin vuorovaikutuksen, aidon yhteyden kokemuksen ja yhteistyön kehittäminen työssä menestymistä ja hyvinvointia tukevaksi. Kehittämishanke sisälsi kolme vaihetta: Kuka minä olen -mittauksen, Minusta meiksi -työpajan ja Kokominä-yhteyspelit.
“Halusimme lähteä kokeilemaan jotain, mitä ei ole aiemmin Suomessa työelämäkontekstissa tehty. Yhteysvoimala tarjosi mielenkiintoiselta kuulostavan kokonaisuuden yhteistyön kehittämiseen.”
Kehittämishankkeessa fasilitaattoreina toimivat Henna Merensola ja Mikael Hyykoski Yhteysvoimalasta. “Työskentely ja suunnittelu Hennan ja Mikaelin kanssa sujui mukavissa merkeissä. Suunnittelimme kokonaisuuden yhdessä ja toteutimme sen sovitulla aikataululla.”
Kuka minä olen -mittaus sisälsi henkilökohtaisen wopi-kyselyn ja luennan jokaiselle tiimiläiselle. Minusta meiksi -työpajassa koettiin SmoothTeam-simulaatio ja opittiin toinen toistemme motivaatioita ja luontevimpia työskentelytapoja, sekä tehtiin “Minun käyttöohjeet”. Kokominä-yhteyspeleissä harjoiteltiin aitona ja läsnäolevana olemista ja toisten kohtaamista erilaisten vuorovaikutteisten harjoitusten ja pelien avulla. Jokainen vaihe rakensi edellisen päälle ja vei askel askeleelta syvemmälle itsetuntemukseen ja yhteyteen toisten kanssa. Kehittämishanke kesti reilun kuukauden, mutta työ autenttisen yhteyden luomiseksi jatkuu tiimissä edelleen.
Tiimi lähti mielenkiinnolla mukaan kokeilemaan uusia harjoituksia. Erityisesti Minusta meiksi -työpaja ja SmoothTeam-simulaatio tuntui tiimistä kiinnostavalta ja tarpeelliselta, ja auttoi päivittäisen yhteistyön sujuvoittamisessa. Minun käyttöohje koettiin tärkeänä ja se löysi jopa paikkansa useamman työhuoneen seinältä.
Kokominä-yhteyspelityöpaja koettiin selvästi haastavammaksi, vaikkakin kiinnostavaksi. Se sisälsi täysin uudentyyppisiä harjoituksia, jotka kutsuivat tiimiläisiä oman itsensä kehittämiseen ja omien kokemusten kohtaamiseen. Yhteyspelit olivat toisille helpompia vaatien taas toisilta selvästi enemmän paukkuja.
“Kokominä-työpajassa saimme tiiminä kokemuksen, miltä tuntuu tuoda omaa autenttista itseä näkyväksi muille. Vaikuttavuuden takaamiseksi olisi tarpeen tarjota useampi sessio, joissa harjoitukset voisivat edetä hitaammin kevyemmistä syvällisempiin. Näin taattaisiin jokaisen oma kehittyminen yksin ja yhdessä tiimin kanssa kohti luontevampaa autenttista vuorovaikutusta.”
“Kuka minä olen -mittaus ja Minusta meiksi -työpaja ovat erinomaisia itsetuntemuksen ja vuorovaikutuksen kehittämistyökaluja työelämäkontekstissa. Kokominä-yhteyspelit on syytä suunnitella tarkoin ja varmistaa, että aikaa tai sessioita on riittävästi, jotta osallistujatuntemus ja työskentelyn tavoite ovat kirkkaita. Suosittelemme tätä rohkeille itsensä kehittämisestä kiinnostuneille yksilöille, johtoryhmille ja esihenkilöille - ihmisille, jotka aidosti haluavat kehittää itseään ja ovat siihen valmiita.”
Haastattelun antoi hankkeen tilaaja

Ira SilvendoinDirector, People & Internal Communications
Vehicle Contract Manufacturing

Valmet Automotive on autoteollisuudessa toimiva palveluntarjoaja, joka toimii kolmessa maassa.