Aito itsensä kohtaaminen on tie itsensä ylittämiseen

Photo by Amanda Jones on Unsplash

Tarvitsemme toisiamme

“…tarvitsemme toisia ihmisiä niin paljon, että pahinta, mitä vangille voidaan tehdä, on laittaa hänet eristykseen. Ajattelepa sitä. Olet betonisessa laatikossa täynnä murhaajia. Ja pahinta, mitä he voivat tehdä, on jättää sinut yksin." — Joe Rogan

Mielenkiintoinen näkökulma Roganilta, ja totta se on. Meidät on luotu yhteyteen toistemme kanssa, mutta valitettavasti nykymaailmassa emme kehity sosiaalisesti niinkuin kehomme on alkujaan suunniteltu tekemään. 

Erillisyys on nykypäivän normi. Olemme laajemmin verkostoituneita kuin koskaan ennen, mutta olemme tutkimusten mukaan yksinäisempiä kuin ennen. Meillä on enemmän vaihtoehtoja kuin koskaan aiemmin, mutta olemme silti hukassa ja koemme merkityksettömyyttä enemmän kuin aiemmin. 

Huomaatko paradoksin tässä?

Liika hyvä ei välttämättä johdakaan parhaisiin lopputulemiin. Me ihmiset nimittäin tarvitsemme kasvokkaista kanssakäymistä voidaksemme kukoistaa. 

Mitä on Authentic Relating?

Authentic Relating (AR) on filosofia, metodologia ja elämäntapa. Authentic Relating perustuu harjoituksiin, joita tehdään pareittain tai ryhmissä. Sitä voi tehdä myös etänä, mutta meidät ihmiset on pohjimmiltaan luotu kohtaamaan toisemme kasvokkain, ja parhaat tulokset saadaan myös toimimalla näin.

Authentic Relating-harjoituksia kutsutaan Yhteyspeleiksi. Konsepti sai alkunsa San Franciscossa 2000-luvun alussa, ja sen tekniikat juontavat juurensa 60- ja 70-luvuille. Tuolloin syntyi Human Potential Movement, joka korosti yksilön henkisen ja fyysisen potentiaalin kehittämistä itsensä toteuttamiseksi. 

Authentic Relating on siis yhdistelmä erilaisia psykologisia ja terapeuttisia menetelmiä sekä kommunikointimenetelmiä, joita on muokattu helposti omaksuttaviksi, viihdyttäviksi ja opettavaisiksi peleiksi. 

Yhteyspelit kehittävät mm. seuraavia taitoja:

• Itsetuntemuksemme lisääntyy

• Yhteytemme muihin paranee ja syvenee

• Saamme objektiivisuutta ajatuksiimme ja tunteisiimme

• Opimme ottamaan vastuuta itsestämme, tunteistamme ja olosuhteistamme

• Saamme rohkeutta ilmaista itseämme

• Opimme hyväksymään itsemme sellaisina kuin olemme

• Ymmärrämme ja arvostamme paremmin muiden näkökulmia

• Kehitämme ihmisenä olemisen taitoamme

Tämä viimeinen saattaa kuulostaa hassulta, miten voi kehittää ihmisenä olemisen taitoa? Elämme parhaillaan ajassa, jossa teknologia on osittain syrjäyttänyt kasvokkain kohtaamisen ja aidon kanssakäymisen. Se on monessa mielessä kätevää ja säästää aikaa, mutta sen vaihtoehtoiskustannuksena on, että useat kokevat merkityksettömyyttä ja erillisyyttä enemmän kuin ennen. 

Ihmisenä olemisen taito on ennen kaikkea taito luoda laadukas yhteys itseen ja toiseen ihmiseen. Se on taito luoda merkityksellisiä ihmissuhteita. Se on perustarpeemme ja tutkimustenkin mukaan se korreloi elämänilon ja jopa eliniän-odotuksemme kanssa. 

Minkäväriset silmälasit tänään puit?

"Luulo ei ole tiedon väärti", sanoo vanha sanonta. Ja totta se on, ne on kaksi eri asiaa, mutta usein sekoittuvan toisiinsa. 

Mielikuvamme ovat oletuksiamme itsestämme, muista, ja siitä miten asiat ovat. Oletuksemme eivät koskaan ole yhtä kuin totuus. Oletuksemme saattavat rajoittaa meitä elämästä parasta mahdollista elämäämme. Ne ovat itseasiassa tärkein yksittäinen pullonkaula nykyisen ja parhaan versiomme välissä. 

Elämme suuren osan elämästämme automaattiohjauksella, emmekä tajua ja osaa kyseenalaistaa oletuksia, joita mielemme meille jatkuvasti syöttää. Tämä johtaa siihen, että jäämme junnaamaan paikoilleen. Saamme samanlaisia tuloksia kuin aina ennenkin, emmekä kehity ihmisinä. 

Mikäli tahdot erilaisia tuloksia, sinun tulee oppia tekemään asioita eri tavalla, myös nojattava kevyesti epämukavuusalueelle. Oletuksemme voivat olla rajoittavia uskomuksia, jotka estävät meitä toteuttamasta itseämme, mikä voi pahimmillaan johtaa juurikin merkityksettömyyden kokemiseen. Se, millaisten filttereiden läpi katsomme maailmaa, värjää kaiken näkemämme. 

Mutta hätä ei ole tämän näköinen. Jo muinaiset stoalaiset puhuivat siitä, kuinka tulkintamme tapahtumista ei välttämättä tarvitse olla ennalta määrättyjä, ja voimme tietoisesti valita reaktiomme niihin. Epiktetus sanoi aikoinaan:

“Eivät asiat sinänsä meitä vaivaa, vaan tulkintamme niistä." 

Myös Marcus Aurelius painotti omaa valtaamme valita näkökulmamme:

“Sinulla on valta omaan mieleesi - ei ulkopuolisilla tapahtumilla. Ymmärrä tämä ja voimaannut." 

Asiat eivät ole hyviä tai huonoja sellaisenaan. Omat oletuksemme ja se, minkä minkä merkityksen niille annamme, tekee niistä jomman kumman. 

Kun kehitämme näkökulman vaihtamisen taitoamme, ja opimme näkemään asiat objektiivisemmin, voimme alkaa linjaamaan toimintaamme sen mukaisesti mikä on oikein, hyvää ja tärkeää, sen sijasta, että toimisimme aina vanhalla automaattiohjauksella.

Merkitys, itsensä ylittäminen ja parantunut itsetuntemus

Viktor Frankl, Itävaltalainen neurologi ja psykiatri, keksi termin "Eksistentiaalinen Tyhjiö", joka kuvaa ihmisten tilaa, jossa he kokevat merkityksettömyyttä, tylsyyttä, tyhjyyttä ja yksinäisyyttä sekä muita tunteita, jotka saattavat johtaa kaikenlaisiin häiriötekijöihin, jopa epäeettisiin toimiin, täyttääkseen tuon sisäisen tyhjiön.

Yksi syy tähän on, että meillä on nykyään valinnanvaraa niin paljon, ettemme tiedä, mitä haluamme. Joten teemme sitä, mitä muut tekevät, tai mitä meille sanotaan. Tämä johtaa ahdistukseen, kun samalla unohdamme oman autenttisen itsemme ja todelliset tarpeemme. 

Abraham Maslown luoman tarvehierarkian mukaan pyramidin huipulla on itsensä toteuttaminen, ja sitä voi tavoitella vain, kun alempien tasojen tarpeet on tyydytetty.

Edellä mainitulla Viktor Frankilla, oli toisenlainen näkemys asiaan. Hänen mukaansa hierarkian korkein huippu on itse asiassa Itsensä Ylittäminen.

Frankl kehitti tämän ajatuksen selviydyttyään kolme vuotta keskitysleirillä, missä hän ymmärsi merkityksen roolin ankarimmissa mahdollisissa olosuhteissa. Hän huomasi, että ne vangit, jotka kokivat elämällään olevan itseä suurempi merkitys, selvisivät pidempään kuin ne, joilla sellaista ei ollut.

Frankl totesi itsensä toteuttamisesta:

“Se, mitä kutsutaan itsensä toteuttamiseksi, ei ole lainkaan saavutettavissa oleva tavoite, yksinkertaisesti siksi, että mitä enemmän sitä tavoitellaan, sitä varmemmin se jää saavuttamatta. Toisin sanoen, itsensä toteuttaminen on mahdollista vain itsensä ylittämisen / transsendenssin sivuvaikutuksena.”

Myöhemmin myös Maslow myönsi, että hänen tarvehierarkiassaan huipulla on itse asiassa itsensä ylittäminen. Vuonna 1966, neljä vuotta ennen kuolemaansa, Maslow kirjoitti:

"Olen täysin samaa mieltä Franklin kanssa siitä, että ihmisen ensisijainen huolenaihe on hänen halunsa löytää merkitys elämälleen."

Nyt tiedämme, että meidän pitäisikin pyrkiä itsemme ylittämiseen suoran itsensä toteuttamisen sijaan. Mutta kuinka tämä tapahtuu?

Frankl ehdottaa tähän kolmea tapaa:

1. Luovuus - tekemällä jotain, mitä pidämme tärkeänä ja arvokkaana, jotain joka parantaa toisten tai koko ihmiskunnan elämää.

2. Kokeminen - kokemalla jotain, kuten luontoa tai kauneutta, tai kohtaamalla joku, tai rakastumalla.

3. Asenne - asenteemme vastoinkäymisiin, kuten kärsimykseen, syyllisyyteen tai jopa kuolemaan.

Mikäli siis haluamme elää täyttä mahdollista elämää, meidän tulee kyetä ylittämään nykyiset rajoituksemme. Meidän on katkaistava ne uskomustemme kahleet, jotka pitävät meidät paikallaan ja estävät meitä kasvamasta. Tämä tapahtuu alkamalla näkemään asiat niinkuin ne ovat, sen sijaan että pidämme itsepintaisesti kiinni oletuksistamme ja mielikuvistamme. 

Objektiivisuuden lisääminen on avain kahleisiimme. Tätä kuvaa hienosti ystävämme Franklin lainaus: "Ärsykkeen ja reaktion välissä on tyhjä tila. Tuossa tyhjässä tilassa meillä on voima valita reaktiomme. Reaktiossamme piilee avain kasvuumme ja vapauteemme."

Jatkuva oppiminen ja kyky kehittää itseään alkaa olla työelämässä aikalailla perusvaatimus ja sen merkitys tulee vain korostumaan tulevaisuudessa. Maailma muuttuu nopeasti ja meidän on kyettävä pysymään perässä ja jopa oltava proaktiivisia. 

Miten tämä proaktiivisuus ja itsensä kehittäminen voisi sitten tapahtua ja miten taklata merkityksettömyyden tunne?

Ja miten Authentic Relating liittyy tähän?

Authentic Relating on itseasiassa täsmälääkettä tähän kyseiseen ongelmaan ja osuu kaikkiin kolmeen edellisiin kohtiin Franklin listassa:

1. AR on luovaa toimintaa ja taito, jossa tulee paremmaksi harjoittelemalla. Hyvät vuorovaikutustaidot ovat avainasemassa nykymaailmassa, aito kohtaaminen luo merkityksellisyyttä ja on vastalääke erillisyyden tunteisiin. 

2. AR on kokemuksellinen harjoitus. Sitä tehdään toisten ihmisten kanssa ja se johtaa usein syviin oivalluksiin ja merkittäviin yhteyden kokemuksiin, joka voi olla kaunista ja rikastuttavaa, sekä hieman pelottavaakin.

3. AR:n ytimessä on objektiivisuuden lisääminen. Sitä harjoitellaan kohtaamalla itsemme sellaisina kuin olemme, lisäämällä resilienssikykyä ja ottamalla vastuuta itsestämme. Objektiivisuus irroittaa meitä itsepintaisista ja itseämme pienentävistä näkökulmistamme ja auttaa meitä löytämään uusia, voimaannuttavia näkökulmia. 

Yhteyspeleissä ei ole mitään sinänsä mystistä tai erikoista. Työpajoissa tehdään yksinkertaisia ja viihdyttäviä vuorovaikutusharjoitteita. Nämä "pelit" on kuitenkin suunniteltu niin, että ne saavat meidät kohtaamaan itsemme ja toisemme hieman erilaisista näkökulmista, kuin mihin olemme normaalissa arjessamme tottuneet. Yksinkertaisuudestaan huolimatta peleissä piilee suuri potentiaali kasvuun ja kehittymiseen. 

Jotkut harjoitukset voidaan kokea haastaviksikin, mutta harjoitusten syvyyden saa kukin määritellä itse. Yksi yhteyspelien kehittämistä taidoista on vastuun ottamisen taito itsestä ja omista tunteista. Näin ollen harjoitukset ovat vapaaehtoisia, ja mikäli joku harjoitus ei jostain syystä tunnu sillä hetkellä hyvältä, niin ei ole pakko osallistua. Se, että ei koe heittäytymistä johonkin harjoitukseen mukavaksi, voi herättää myös tunteita ja ajatuksia, esim. "Mitä muut mahtavat nyt ajatella". Nämäkin ajatukset kuuluvat ihmisenä olemiseen ja ovat hyviä reflektointipisteitä. 

Yhteyspelien suurimpia anteja on ehdottomasti itsetuntemuksen lisääntyminen. Ne saavat meidät kohtaamaan itsemme, ja tämä itsensä kohtaaminen toimii erinomaisena lähtökohtana itsensä kehittämiselle. Omien rajojen ja tarpeiden ymmärtäminen ja ilmaiseminen on hyvinvoinnin perusta. Ilman näitä, ajamme itsemme helposti umpikujaan ja palamme loppuun. 

Yhteyspelit auttavat tekemään näkymättömästä näkyvää. Pelit on suunniteltu niin, että ne mahdollistavat menemisen pintaa syvemmälle juuri sen verran kuin se kullekin tuntuu sopivalta. Näin mahdollistuu toisen ihmisen kohtaaminen aidommin ihmisenä. Saamme paremman yhteyden toiseen ja luontainen uteliaisuutemme herää. 

Uteliaisuus on kaiken vuorovaikutuksen ytimessä. Kuka minä olen ja kuka tuo toinen on? Uteliaisuutemme herää kun opimme toisesta jotain uutta ja inhimillistä. Tämä liittyy perusasetuksiimme ja se on sitä mihin evoluutio on meidät muovannut. 

Haluamme olla kiinnostavia ja tuntea itsemme arvokkaiksi, varsinkin niiden ihmisten parissa, joiden kanssa vietämme eniten aikaa. Ollaksemme kiinnostavia ja ollaksemme kiinnostuneita, meidän on kaikkien tultava hieman ulos kuoristamme ja annettava itsestämme jotain aitoa. Meidän tulisi arvostaa itseämme niin paljon, että uskallamme sen tehdä, ja meidän tulisi arvostaa niitä, jotka niin tekevät. 

**

Näitä taitoja opetellaan Yhteyspeli-työpajoissa. Ollaan siis vahvasti ihmisyyden ytimessä ja työpajat on suunnattu sellaisille rohkeille ryhmille ja tiimeille, jotka haluavat oikeasti kehittyä autenttisuudessa ja  vuorovaikutustaidoissa, sekä tulla itselleen ja muille näkyväksi inhimillisinä ihmisinä. 

Ota rohkeasti yhteyttä mikäli haluat kuulla lisää!